Tarinamme

Kota-Husky on perheyritys Posiolla, Lapissa. Laumanjohtaja Lauri Sassali on koulutettu eräopas ja valmis viemään sinut elämäsi seikkailulle!

kuinka kaikki sai alkunsa

Tarina alkoi vuosia sitten Laurin työskennellessä isolla huskyfarmilla Ivalossa. Siellä hän tapasi entisen vaimonsa Marikan, jolla oli jo 30 omaa siperianhuskya. Muutaman vuoden jälkeen muille työskenneltyään päättivät Lauri ja Marika perustaa oman yrityksen. Molemmille oli tärkeää pystyä työskentelemään tavalla, jonka he kokivat olevan parhaaksi myös koirille.

Vei oman aikansa löytää täydellinen paikka niin kodille kuin kaikille koirillekin. Lopulta he päätyivät Posiolle ja alkoivat remontoida vanhaa maalaistilaa, ja näin Kota-Husky sai alkunsa vuonna 2007.

Image

hyppy tuntemattomaan

Uusi koti oli aivan Riisitunturin kansallispuiston kupeessa, joten ainoa asia mitä he saattoivat toivoa oli se, että yritys ottaisi ilmaa siipien alle.

Monien tapaamisten jälkeen maanomistajien ja metsähallituksen kanssa Lauri sai luvan avata upouudet komeat huskyvaljakkoreitit Riisitunturin koskemattoman luonnon helmaan.

Hiljalleen koirien määrä kasvoi Marikan ja Laurin kasvattaessa lisää siperianhuskyja uskollisen laumansa jatkeeksi. Vaikka Marika ja Lauri erosivat vuosien saatossa, vetivät he yritystä yhdessä yli kymmenen vuoden ajan, kunnes Lauri osti yrityksen itselleen vuonna 2017.

Marika kiitää nykyään Lapin avarissa tuntureissa oman huskylaumansa kanssa. Marikalla on edelleen hyvin syvä yhteys koiriin ja hänellä onkin osa eläköityneistä koiristamme.

tervetuloa kylään!

Nykyään Lauri johtaa laumaa yhdessä avopuolisonsa Sarin ja pienen Viljo-poikansa kanssa. Tämä pikku veijari pitääkin päivät varsin kiireisenä, mutta samalla tuo mahtavaa vastapainoa koirien kanssa touhuamiselle. Viljosta onkin kasvamassa hyvää vauhtia melkoinen koiramiehen alku.

Sarin perheeseen on aina kuulunut koiria ja ennen asettumista Jaksamolle hän työskenteli rekikoirien parissa Vuokatissa. Vastuu koirien hyvinvoinnista onkin pääosin Sarin kontolla ja koirille hänestä tulikin hyvin nopeasti tärkeä äitihahmo.

Image
tervetuloa kylään!

Nykyään Lauri johtaa laumaa yhdessä avuopuolisonsa Sarin ja pienen Viljo-poikansa kanssa. Tämä pikku veijari pitääkin päivät varsin kiireisenä, mutta samalla tuo mahtavaa vastapainoa koirien kanssa touhuamiselle. Viljosta onkin kasvamassa hyvää vauhtia melkoinen koiramiehen alku.

Sarin perheeseen on aina kuulunut koiria ja ennen asettumista Jaksamolle hän työskenteli rekikoirien parissa Vuokatissa. Vastuu koirien hyvinvoinnista onkin pääosin Sarin kontolla ja koirille hänestä tulikin hyvin nopeasti tärkeä äitihahmo.

Kota-Husky on koti koirille, koti perheelle ja hyvä työpaikka oppaille. Täällä kaikkia, niin koiria kuin ihmisiäkin, kunnioitetaan, ja kaikista pidetään hyvää huolta - aina ja joka päivä.