Ajatuksia Riisitunturin laidalta – erikoiset on ajat

In Blogi by Lauri

Silmiesi alla on ensimmäinen blogipostaus täältä Riisitunturin länsireunalta, Jaksamolta. Halusimme aloittaa kirjoittelun täällä nettisivujenkin puolella, jotta saamme päivitettyä ajankohtaisia kuulumisia muuallakin kuin somessa. Moni teistä varmasti seuraakin meitä Facebookin tai Instagramin puolella.

COVID-19 ja tuleva talvi

Olemme eläneet erikoisia aikoja viime maaliskuusta saakka. Vuosikausia jatkunut nousukiito matkailun saralla törmäsi hankalimpaan mahdolliseen vastustajaan, COVID-19:a. Matkailuyritykset ympäri Lappia ja Koillismaata, ei väliä onko toiminta Posiolla, Kuusamossa, Rukalla, Suomutunturilla vai Rovaniemellä tuskailevat ensi talven ja tulevaisuuden epävarmuuden suhteen. Tuleeko meille asiakkaita? Saako Suomeen matkustaa? Onko kotimaan matkailussa talvella samanlainen kasvu kuin kesällä oli? Paljon kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.


Koiran elämää

Meillä Kota-Huskyssä on 80 aikuista koiraa ja viisi pientä pentupalleroa. Koirat haistavat syksyn tuoksun. Illat pimenevät ja lämpötila laskee. Rekikoirille se tarkoittaa vain yhtä asiaa – kohta aletaan treenaamaan talven työsesonkia varten, vihdoin pääsemme taas tekemään sitä työtä mitä niin paljon rakastamme! Välillä Kuukunen on saattanut miettiä, miksi tuo isäntä katselee kaukaisuuteen viipyilevästi ja niin mietteliäänä? Cuuro ihmettelee eikö tuo ollenkaan huomaa, että minkälainen raikas loppukesän tuoksu ilmassa leijuu ja kuinka lujaa siihen pitää nojata, että se alkaa mulle juttelemaan – mitään en tietenkään kuule, tai siis koskaan en ole kuullutkaan, mutta huulilta koitan kovasti lukea.

Seuraavassa hetkessä koira sen murehtimisen kuitenkin unohtaa ja keskittyy taas seuraavaan asiaan. Ehkä meillä ihmisillä olisi paljon oppimista koirilta? Miksi murehtia jotain mikä on jo tapahtunut tai mille ei mitään mahda? Eikö pitäisi keskittyä tulevaan ja niihin pieniinkin ilon hetkiin joita kohtaamme päivittäin? Ja eikö pitäisi keskittyä murehtimisen sijaan siihen miten milloinenkin ongelma, oli se sitten pieni tai iso, ratkaistaan?


Huskysafarit ja suomalaiset

Matkailussa, kuten monessa muussakin elinkeinossa on aika ennen COVID-19:a ja aika viruksen jälkeen. Ehkä matkailussa voidaan vielä lisätä elämä COVID-19:a aikana. Kesä oli monella majoitusliikkeellä poikkeuksellisen hyvä hurjasti kasvaneen kotimaan matkailun ansiosta. Toivotaan, että suomalaisten määrä kasvaa myös talviaikana samalla tavalla.

Suomalaisten matkailu ei tule korvaamaan ulkomaalaisia asiakkaita? Ei varmasti. Suomalaiset eivät käytä rahaa palveluihin? Ei todellakaan. Vai käyttäisikö sittenkin? Me ollaan tätä asiaa pohdittu paljonkin. Miksi aina sanotaan että suomalaisille ei saa myytyä huskysafareita tai muita ohjelmapalveluja? Onko joku joskus tosissaan yrittänyt? Onko tarvinnut edes yrittää kun ulkomaalaisia on tullut ovista ja ikkunoista? Voiko joku arvon kollega käsi sydämellä sanoa että olen tehnyt suuria, tai edes jonkinlaisia, markkinointiponnisteluja kotimaan markkinoille? Minä en ainakaan. Lumi ei tietystikään suomalaisille ole kovin eksoottinen asia, mutta se tunne kun seisot kuuden voimakkaan arktisen rekikoiran vetämän reen jalaksilla….sitä ei kovin moni suomalainen ole kokenut. Väitänkin että sillä ei ole merkitystä oletko Australiasta, Brasiliasta, Espanjasta, Hollannista vai Suomesta, elämyksenä hyvin järjestetty huskysafari on kaikille yhtä hieno.

Yrittäjänä oleminen ei ole aina helppoa

Mitä jos vaan lopetetaan ruikuttaminen, kaivetaan vetoliinat ja mönkijät varastosta ja treenataan koirat yhtä kovaan iskuun kuin aina ennenkin! Kyllä ne asiakkaat meidät löytää, oli ne sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia. Ei meillä yhtä montaa asiakasta ole varmasti palveltavana ensi talvena kuin mihin ollaan totuttu, mutta keskitytään sitten heihin entistäkin paremmin ja annetaan elämyksiä, jotka eivät mielen sopukoista karkaa koskaan.


Ei se yrittäjänä oleminen aina voi eikä saakaan olla niin kovin helppoa, välissä on taisteltava ohi vaikeiden aikojen, niin kuin elämässä muutenkin. Mutta joka huonot ajat selättää eikä anna periksi on taas paljon vahvempi kohtaamaan seuraavan vastustajan. Onhan tämä yrittäminen oikiasti makiaa touhua ja vielä paremmaksi sen tekee kun joutuu välillä kohtaamaan isoja haasteita. Siinä se veri punnitaan. COVID-19, olet hävinnyt tämän taistelun.

”Kyllä on jännittävää elää.  Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.”
-Muumipeikko