Tervetuloa

Kota-Husky sijaitsee Posiolla Jaksamon kylässä aivan Riisitunturin kansallispuiston kupeessa. Tällä hetkellä meillä on vajaat 50 työikäistä siperianhuskya ja sen lisäksi nuorisoa sekä eläkeläiskööri Renttu, Inka ja Roope. Tämä marttakerho viettää aikaansa kertoilemalla nuoremmille muisteloitaan ajalta "kun minä olin nuori..." Ensi talvena Tuputaqin ja Kuukusen lapset, Ilmatar, Ajatar, Tuuletar, Louhi ja Joukahainen alkavat hiljokseen harjoitella reikoiran töitä. Heidän lisäksi nuoriso-osastoon kuuluvat Karhu, Susi, Ahma ja Naali, jotka ovat syntyneet tammikuussa 2011.

Kota-Husky on melko tuore perheyritys. Olemme aloittaneet toimintamme 1.12.2007. Vielä talven 2007-2008 toimimme Ivalossa, mutta nyt olemme asettuneet Posiolle ja teemme huskyretkiä täällä. Meillä on tukikohta myös Suomutunturilla, joten pystymme palvelemaan asiakkaita myös sillä suunnalla.

Kokemusta koiravaljakkosafareista meillä molemmilla on useiden vuosien ajalta. Lauri ehti toimia renkinä isolla tarhalla viisi talvea ja Marikalla on ollut omia huskyja vuosituhannen alusta asti. Marika on myös työskennellyt omien koiriensa kanssa jo useiden vuosien ajan.

Kerralla saamme kyydityksi enintään kaksitoista asiakasta, joten varsinaista ”massaturismia” emme harjoita. Perusperiaatteena toiminnassamme onkin taata jokaiselle asiakkaalle yksilöllinen, kiireetön palvelu, koska vaikka me olemmekin töissä, niin asiakkaamme ovat lomalla!

Reitistömme suuntautuu pääasiassa Riisitunturin kansallispuiston alueelle, joten puitteet luontomatkailulle ovat ainutlaatuiset. Kaikki retket kansallispuistoon teemme täysin ”luomuna”, eli ilman moottorikelkkaa, niin kuin myös muut retket mahdollisuuksien mukaan.

Pääasiassa teemme safarit omalta tarhalta käsin, mutta tarvittaessa siirrämme vaikka koko koiralaumamme sinne missä Sinä olet!



Sää
Uusimmat uutiset

31 tammikuu 2012

Arttu 1994 - 9.12.2011

09 marraskuu 2011

Talveksi alkaa taittua

03 elokuu 2011

Kesätarinoita
Viimeksi lisätty kuva